27.01.2012 - Lähikuvassa Mikko Kemppi
Mikko haaveili pienenä kokin urasta, kulki maatalouskonemessuilla tuotekehitysinsinööri-isän matkassa ja leikki pihallaan armeijan panssariajoneuvoprotossa. Peruskoulun jälkeen Mikko hakeutui ravintolakouluun: ”Käytännön läheisyys on minua kuvaava piirre. Kokkina pääsee näkemään ja maistamaan työnsä jäljen heti”, Mikko sanoo. Armeijasta päästyään hän näki lehdessä ilmoituksen kuvataidekurssista: ”Siellä sai täysipäiväisesti taiteilla” Mikko toteaa hymyillen. Kurssin opettaja huomasi pian Mikon lahjakkuuden ja kannusti häntä hakemaan ammattikorkeaan teollisen muotoilun linjalle.
Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa Mikko pääsi mukaan erilaisiin opiskelijaprojekteihin, joista poiki myös ensimmäinen teollisen muotoilun alan kesätyöpaikka S. Punkki Oy:ssä (nyk. Sunrise cosmetics Oy). Siellä Mikko suunnitteli mm. tuotteen nimeltä Lääkeannostelija Avukas, joka valittiin esille Design Forumin järjestämään nuorten forumiin vuonna 2004.
Kun Kymenlaakson ammattikorkeakouluun perustettiin Kymidesign, Mikko toimi siellä muotoilijana, mallin rakentajana, sekä ammattikorkeakoulun opettajan vuosina 2002 - 2005. Kun oli aika jälleen levittää siivet, Mikko lensi uusiin haasteisiin Kymin Tehdaspalvelu Oy:öön. Uudet haasteet tarjosivat näkökulmaa nimenomaan insinööripuolelle, josta hän kokeekin olleen paljon hyötyä: ”Niillä opeilla pystyn erottautumaan”, hän toteaa. Metson paperikoneiden suunnittelun jälkeen Mikko päätti laajentaa muotoilun osuutta työssään, ja aloitti 2006 muotoilijan työt Sweco Oy:ssä. Mielenkiintoinen sattuma oli, että ensimmäinen projekti Swecon aikana oli Sisun armeija-ajoneuvon hytin sisä- ja ulko-osien muotoilu. Mikko olikin huomaamattaan ajautunut isänsä jalanjäljille!
Useita mielenkiintoisia projekteja myöhemmin LINK irtaantui Swecosta ja Mikon työt jatkuivat luonnollisesti LINKin palveluksessa. Tammikuun alussa Mikko astui portaan eteenpäin, kun hänet ylennettiin Senior Industrial Designeriksi. "Nyt odotan innolla taas uusia haasteita työltäni", Mikko kertoo.




