16.12.2011 - Kauniita ajatuksia, tekoja ja joulun toivotuksia

Joulu kolkuttaa ovella ja ihmiset juoksevat hädissään joululahjaostoksilla. Kaikki varmaan tunnistaa itsessään sen mörököllin, joka herää henkiin jouluruuhkassa. Tekee mieli huutaa, miksi taas joutuu jonottamaan. Hikikarpalot nousevat otsalohkolle jo pelkästään siitä, kun miettii mitä kaikkea ja kenelle kaikille joululahja pitäisi ostaa. Mitähän sekin haluaa ja se ja se..?

Ehkä meidän pitäisikin miettiä ja kysellä mitä ihmiset todella tarvitsevat. Viinipulloa tulee sieltä täältä ja suklaarasiaa tuolta. Ei olekaan ihme, että ylensyönnistä johtuva morgani iskee välipäivinä. Tammikuussa punttisalit tungeksivat ihmisiä, vähän samaan tapaan kun jouluruuhkassa, tällä kertaa miettien miten saada joulukilot pois ennen kuun loppua.

Tuskaisen pohdinnan jälkeen ajatus valkeni kirkkaaksi mieleen. Miksi kantamaan kasseittain tavaraa ihmisille, joilla todellisuudessa on jo kaikkea, kun maailma on pullollaan ihmisiä avun tarpeessa? Jospa siis tänä vuonna pukin kontti lastattaisiinkin hyvää tekevillä lahjoilla. Verkosta löytyy helposti järjestöjä, joiden kautta ”erilaiset” lahjat on helppo valita ilman tuskanhikeä. Voisi kuvitella, että lahjansaajatkin arvostavat enemmän lahjaa, josta on pitkäaikaista hyötyä. Suklaarasian tuoman hurmion ja siitä seuraavan viikon otsassa nököttävän finnin sijaan olemmekin LINKissä päättäneet antaa lahjoituksen kestävään kehitykseen.

Koska me LINKiläiset arvostamme koulutusta, halusimme olla mukana koulutuksen kehityksessä. Oikeus koulutukseen vaikuttaa monin tavoin ihmisoikeuksien toteutumiseen. Koulutus on myös kaiken kehityksen edellytys ja yksi tehokkaimmista keinoista vähentää köyhyyttä maailmassa. Oikeutta opetukseen voidaankin pitää hyvällä syyllä yhtenä keskeisimmistä ihmisoikeuksista, sillä se mahdollistaa ihmisen osallistumisen yhteiskunnalliseen elämään ja on siten pohjana usean muun ihmisoikeuden toteutumiselle.

Valitsemamme organisaatio Seed Ry lupaa toimittaa 100% kaikista lahjoituksista kehityskohteisiin ilman välikäsiä. Hienolta tuntuu, että olemme päässeet vaikuttamaan monen ihmisen elämään ja parantamaan hieman maailmaa. 

Hyvää Joulua toivottaa koko LINKin väki!
 

Takaisin